Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset

Asiakastyytyväisyyskysely on sulkeutunut. Kiitos kaikille vastaajille. (N102)

Seuraavassa lyhyt koonti:

Asiakaspalvelu 4,7/5

Siisteys 4,7/5

Viestinnän taso 4,6/5

Hintataso 3,9/5

”Pidempi aukiolo olisi hyvä, esim klo 18 tai jopa 19 asti, mutta varmaan vaikea toteuttaa tai viikonloppuajat, sunnuntai on hyvä shoppailupäivä”

Kierrätysmyllyssä työskentelee kaksi palkattua henkilöä, joiden viikkotuntimäärä on kirjattu työehtosopimuksiin. 37.5 tuntia kerrottuna kahdella on 75 tuntia. Siitä voidaan laskea käytettävissä oleva tuntimäärä viikossa, jonka tulee riittää asiakkaiden palvelemiseen, harjoittelijoiden / kieliharjoittelijoiden / työkokeilijoiden ohjaamiseen, kuljetuksiin, viestintään, yhteistyöverkostojen ylläpitoon ja toimistotöihin. Pyrimme kuuntelemaan asiakkaiden toiveita, mutta tuntimäärä ei riitä kaikkeen. Tästä syystä pidämme noin kerran kuukaudessa lauantain aukiolopäivän. Sunnuntaisin me lepäämme, jotta jaksamme palvella täysipainoisesti.

”Hintatasoa hieman alaspäin ja tarjouspäiviä useammin esim.-50% tai muita alennuksia esim.leimoja kortille ostoista niin oikeuttaa alennukseen esim.kolmas ostos 25% ja viides 35% ja kahdeksas 40% ja kymmenes 50%. Houkuttelisi ihmisiä käymään useammin katsomassa tarjontaa.”

Hinnat puhuttivat. Kuten aikaisemmin onkin tullut selville, olemme yksityinen, voitta tavoittelematon yhdistys. Me emme saa tukia, ja joka kuukausi kiinteät kulut ovat suuret. Myymälän tuotto on siis ainoa, jolla pysymme hengissä. Hinnoittelussa on aina vaikeus. Pyrimme pitämään kultaisen keskitien, tarkistamaan alkuperäisiä hintoja ja hinnoittelu on noin 1/3 – 50% alkuperäisestä. Kun kuitenkin katsotte, minkälainen määrä meillä on tavaraa, ymmärrätte että jokaisen tuotteen kohdalla emme toi seurata alennuksia, ja joskus tulee hinnoissa pieni hupsis. Silloin mielellämme kuulemme siitä ja keskustelemme asiasta. Tarjouspäiviä järjestämme noin kerran kuukaudessa. Alennuskorttisysteemi on hyvä idea. Otamme sen kehittelyyn, kiitos ideasta!

” Kyynel tulee silmään siitä, kun miettii miten olette jälleen kerran tässä kuussa auttaneet meitä palvelullanne.

Koko perheellä tänä kesänä pyörät<3 kiitos teidän!”

Tähän on hyvä päättää. Tämä on syy, miksi teemme tätä työtä. Ihmiset. Jotta voimme toimia ihmisten hyväksi, pitää kulut kattaa ja kaikki mikä sen jälkeen jää, menee suoraan yhteiseen hyvään.

Kiitämme kaikkia vastanneita. Palautteiden avulla pystymme olemaan parempia ja kehittämään toimintaamme.

Related Posts